Transformers-ohjaaja paljasti: Päätähti ulos – Mark Wahlberg tilalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen näyttelijä-tuottaja Mark Wahlberg nousi aikanaan tunnetuksi hiphop-uransa myötä. Sittemmin Marky Mark –taiteilijanimensä sivuun siirtänyt tähtinäyttelijä on esiintynyt lukuisissa hittielokuvissa.

Nyt Mark Wahlberg on kiinnitetty Transformers-elokuvasarjan neljänteen osaan. Hän ei kuitenkaan näyttele elokuvassa robottia, vaan ottaa yllättäen Shia LaBeoufin paikan hittielokuvien päärooliissa. Elokuvan ohjaaja Michael Bay ilmoitti näyttelijävalinnasta blogissaan torstaina, vaikka aikaisemmin mies kiisti väitteet Wahlbergin mukanaolosta.

– Mark on upea. Pain and Gain -elokuvan työstäminen hänen kanssaan oli mahtavaa, ja olen innoissani saadessani tehdä hänen kanssaan jälleen yhteistyötä. Tämän kaliiberin näyttelijä on täydellinen elvyttämään Transformers-sarjan ja kantamaan sen perintöä, Michael Bay hehkutti.

Transformers 4 saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 27. kesäkuuta 2014. Ohjaaja Michael Bay on kertonut elokuvan vievän sarjan täysin uuteen suuntaan. Ensimmäiset kolme Transformers-elokuvaa ovat olleet maailmanlaajuisia kassamenestyksiä.

Mark Wahlberg on viettänyt yhteiseloa mallivaimonsa Rhea Durhamin kanssa jo 11 vuoden ajan. Pariskunnalla on neljä lasta, pojat Michael Robert ja Brendan Joseph sekä tyttäret Grace Margaret ja Ella Rae. Tähtinäyttelijä on lanseerannut isoveljiensä Paulin ja Donnien kanssa Wahlburger-hampurilaisketjun, joka on noussut supersuosituksi Yhdysvalloissa. Mark on näty esimerkiksi elokuvissa Apinoiden planeetta, Shooter, The Fighter ja The Italian Job.

Uusimmat