Chris Brownin keikkamainos järkyttää Tukholmassa – hakattu Rihanna kuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalaisartisti Chris Brown on ollut viime päivinä otsikoissa rakkauselämänsä kiemuroiden merkeissä. Tähti jätti äskettäin tyttöystävänsä Karrueche Tranin. Hänen väitettiin jo suunnitelleen avioliittoa Rihannan kanssa, mutta laulajatar kuitenkin kielsi hiljattain suhdehuhut.

Rihanna on antanut Chris Brownille julkisesti anteeksi miehen pahoinpideltyä hänet, mutta kaikki eivät ole. Chris Brownin on määrä esiintyä marraskuussa Tukholman Ericsson Globe -areenalla, mikä on aiheuttanut kritiikkiä paikallisten keskuudessa. Nyt keikkaa vastustavat tahot ovat levittäneet kaupungille julisteita, missä konserttia ”mainostetaan” pahoinpidellyn Rihannan kasvokuvilla. Kuvia julisteista on päätynyt esimerkiksi ruotsalaisen The Fix -yhtyeen Twitter-tilille.

Kuva: Twitter, The Fix

Rihannan ja Chris Brownin seurustelusuhde päättyi vuonna 2009, kun laulajakomistus pahoinpiteli kumppaniaan Grammy-juhlia edeltävänä päivänä. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi ehdonalaiseen ja hän joutui puolen vuoden ajaksi yhdyskuntapalveluun. Rihanna paljasti äskettäin Oprah-ohjelmassa antaneensa pahoinpitelyn entiselle poikaystävälleen anteeksi. Lisäksi poptähti kertoi olevansa edelleen rakastunut Browniin.