Janice Dickinsonin huulet kuin pilakuvasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Entinen supermalli Janice Dickinson lukeutuu maailman pelätyimpiin mallimammoihin, jota varsinkin malliurasta haaveilevat pelkäävät. 57-vuotias neitokainen on yhä ikäisekseen upeassa bikinikunnossa, vaikka hänet valittiin taannoin maailman kymmenen rumimman julkkiksen joukkoon.

Nyt Janice Dickinson on ikuistettu paparazziotoksiin, joissa hänet nähdään osallistumassa hyväntekeväisyystapahtumaan Malibussa, Kaliforniassa. Hän avusti huutokaupassa, mutta kuvaajien huomio keskittyi myynnissä olevan taulun sijaan neitokaisen kasvoihin. Janicen käsitellyt huulet muistuttivat nimittäin lähes pilakuvien piirroksia.

70-luvulla tunnetuksi tullut ja maailman ensimmäiseksi huippumalliksi itseään nimittävä Janice Dickinson teki näyttävän uran muotilehdissä ja -näytöksissä. Nykyisin hän lienee maailman pelätyin mallimamma. Amerikan huippumalli -ohjelman tuomari on käskyttänyt tiukkasanaisesti mallejaan jo vuosia maailman televisioruuduissa. Dickinson on tottunut kohahduttamaan, ja vuonna 2011 hän sai esimerkiksi porttikiellon julkkisystävänsä hautajaisiin.