Legendaarinen rockbändi hajosi lopullisesti: ”Musiikkimme elää ikuisesti”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rockmaailman legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuva INXS-bändi on ollut pystyssä vuodesta 1977 asti. Kokoonpano koki menetyksen vuonna 1997, kun sen nokkamies Michael Hutchence teki itsemurhan alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena.

Bändi teki paluun vuonna 2006 uudella Switch-albumilla, solistilla ja maailmankiertueella. Nyt INXS-yhtye on kuitenkin julistanut faneilleen laittavansa pillit pussiin lopullisesti, ja päättänyt lopettaa 35 vuotta kestäneen rockuransa. Bändi vihjasi hajoamisesta jo äskettäin Perthissä, Australiassa, järjestetyllä keikallaan, jossa rokkarit tunnustivat sen olevan heidän ”viimeinen kertansa” yhdessä lavalla.

Bändin rumpali Jon Fariss nappasi mikrofonin ja kertoi faneilleen olevansa silmät kosteina lavalla. INXS vahvisti eron virallisella lausunnollaan.

– Ymmärrämme, että tämä masentaa kaikkia, mutta kaikkien asioiden on joskus tultava loppuun. Olemme esiintyneet bändinä 35 vuotta, ja on aika astua pois kiertueareenoilta. Musiikkimme elää ikuisesti, ja olemme aina osa sitä, kommentoi yhtye lausunnossaan Stupid Celebrities -sivuston mukaan.

INXS-yhtye saavutti suurta suosiota 1990-luvun alkupuolella. Sen suurimpiin hitteihin lukeutuvat Don’t Change, Never Tear Us Apart, Need You Tonight, Devil Inside ja Suicide Blonde. Yhtye koki suuren menetyksen, kun sen karismaattinen laulaja Michael Hutchence hirtti itsensä hotellihuoneessaan. Bändiin kuuluvat tällä erää Ciaran Gribbin, Andrew Fariss, Tim Fariss, Jon Fariss, Gary Beers ja Kirk Pengilly.