Tutkimus vahvisti: Peniksen koolla on todella merkitystä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vanha sanonta kertoo, että miehen sukuelimessä ei ole tärkeintä koko, vaan se miten sitä käyttää. Monet naiset ovat olleet kautta aikojen asiasta hieman toista mieltä, ja nyt asia on vahvistettu myös tutkimuksella.

Länsi-Skotlannin yliopiston tekemässä tutkimuksessa selvitettiin minkä kokoinen miehen peniksen tulee olla, jotta nainen kykenee saamaan vaginaorgasmin. The Journal of Sexual Medicine raportoi, että miehen sukuelimen koolla on merkitystä naisen orgasmin saannissa.

Muutama kuukausi sitten samat tutkijat vahvistivat, että vaginaorgasmi ja klitorisorgasmi ovat kaksi aivan eri asiaa ja vaikuttavat myös aivoissa eri alueilla. Tuoreessa tutkimuksessa oli mukana yhteensä 323 naista, jotka kertoivat kokemuksistaan. Usein vaginaorgasmeja saavat naiset kertoivat tutkimuksessa saavuttavansa hekuman huipun sitä useammin mitä suurempi miehen varustus on.

Tutkija-psykologi Stuart Brody kertoi Live Science -lehdelle, että naisten mielestä keskimääräinen peniksen koko oli 20 punnan setelin pituinen, eli 14,9 senttiä. Pidemmän peniksen paremmuuden uskotaan perustuvan siihen, että se stimuloi vaginaa pidemmältä alueelta samanaikaisesti.