Koirakuiskaaja Cesar Millan yritti itsemurhaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomenkin televisiossa erityisesti koiraihmisten suureen suosioon noussut Koirakuiskaaja-ohjelman tähti Cesar Millan joutui taannoin Suomen-vierailunsa vuoksi kohun keskiöön, kun paljastui, että hän käyttää koulutuksessaan Suomessa kiellettyjä piikki- ja sähköpantoja.

Nyt mielipiteitä jakava koirakouluttaja joutui taannoin kokemaan kovia, kun vaimo jätti miehen ja samoihin aikoihin myös koira menehtyi. Tapaukset ajoivat Cesar Millanin rajuun masennukseen, ja nyt hän on paljastanut yrittäneensä itsemurhaa. Hän tekee paljastuksen tuoreessa Cesar Millan: The Real Story -ohjelmassa.

Toukokuussa 2010 tapahtunut itsemurhayritys epäonnistui, mutta yliannostuksen ottanut Koirakuiskaaja joutui sairaalahoitoon tajuttomana. Hän kertoo tapauksesta National Geographic Wild -kanavan haastattelussa. Samalla paljastui, että kielitaidottomana Meksikosta Yhdysvaltoihin muuttanut Millan sai ensimmäisen työpaikkansa Will Smithin tulevalta vaimolta, Jada Pinkettiltä. Pinkett palkkasi Cesarille myös opettajan, jotta tämä oppisi englantia.

Huippusuositussa televisio-ohjelmassaan Cesar Millan kuntouttaa muiden ihmisten ongelmakoiria. Emmy-palkittua Koirakuiskaaja-sarjaa esittää Suomessa Liv-kanava. Tällä hetkellä ruudussa pyörii sarjan neljäs tuotantokausi. Millanin koirakirjat ovat kaikki olleet myyntimenestyksiä ja Wall Street Journal -lehden mukaan puolet amerikkalaisista tunnistaa Millanin.