Nicole Kidman shokkierosta: ”Luulin elämäämme täydelliseksi”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Australialainen näyttelijäkaunotar Nicole Kidman tunnettiin pitkään lähinnä Tom Cruisen vaimona, mutta elokuvatähtien avioeron jälkeen hänen uransa lähti 2000-luvulla varsinaiseen nousukiitoon. Kidman on nähty tänä vuonna muun muassa The Paperboy -elokuvassa.

Nyt 45-vuotias Nicole Kidman paljasti, että hänen taannoinen avioeronsa Tom Cruisesta tuli naiselle täytenä yllätyksenä. Näyttelijäkaunottaren mukaan hän luuli avioliittonsa olleen täydellinen ennen kuin Tom Cruise iski vaimonsa nenän eteen erohakemuksen. Kidmanin mukaan avioero aiheutti hänelle shokin ja rajun masennuksen.

– Luulin, että yhteinen elämämme oli täydellinen. Kesti kauan ennen kuin selvisin erosta. En halunnut olla yksin, Nicole Kidman kertoi DuJour-lehdelle.

Naisen rakkauselämä koki kuitenkin pian onnellisen käänteen, kun hän tapasi kantrilaulaja Keith Urbanin vuonna 2005. Pariskunta meni naimisiin vuotta myöhemmin ja heillä on kaksi yhteistä tytärtä, Sunday Rose ja Faith Margaret. Näyttelijättären mukaan Keith Urban on uskomattoman huolehtivainen ja mahtava mies.

Sydneyssä asuvan Nicole Kidmanin näyttelijäura alkoi jo vuonna 1983, kun hän sai rooleja australialaisista televisio-ohjelmista ja elokuvaprojekteista. Sittemmin maailmankuuluksi elokuvatähdeksi nousseen Kidmanin tunnetuimpia elokuvia ovat muun muassa Moulin Rouge!, Batman Forever, Cold Mountain ja Australia. Näyttelijäkaunotar joutui taannoin lihotuskuurille The Paperboy -elokuvaroolia varten.