Rihannan vagina sai juttuseuraa: ”Mitä sinulle kuuluu?”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Popkaunotar Rihanna paljasti viime vuonna Ellen DeGeneresin televisio-ohjelmassa seksielämänsä olevan olematon. Neitokainen muun muassa osoitteli haaroväliään ja kertoi tarvitsevansa seuraa vaginalleen.

Nykyään Rihannalla menee kuitenkin vauhdikkaammin makuuhuoneen puolella. Nyt laulaja on esiintynyt jälleen Ellen DeGeneresin huippusuositussa keskusteluohjelmassa. Juontaja ei päästänytkään Rihannaa helpolla, vaan muistutti poptähteä heidän edellisestä kohutusta juttutuokiosta. Ellen myös kysyi laulajalta, miten hänen vaginansa voi nykyään.

– Hänellä on nykyään vähän hauskempaa, Rihanna vastasi juontajalle viitaten vaginaansa.

Kuva: YouTube

Rihanna on ollut viime aikoina tiiviisti otsikoissa rakkauselämänsä ja uuden musiikkinsa merkeissä. Naisen on huhuttu palanneen yhteen entisen poikaystävänsä ja hänet taannoin sairaalakuntoon hakanneen Chris Brownin kanssa. Rihanna kuitenkin väittää olevansa edelleen sinkkumarkkinoilla. Neitokainen julkaisee 19. marraskuuta seitsemännen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä Unapologetic. Albumin ensimmäinen single Diamonds nousi hittilistojen kakkoseksi. Rihanna lähtee Diamonds-maailmankiertueelle vuoden 2013 alussa.