Lauren Goodger esitteli laihdutuksensa tulosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen realitykaunotar Lauren Goodger lienee suomalaisille vielä varsin tuntematon tuttavuus, mutta Britanniassa hän on ylittänyt monesti uutiskynnyksen vähäpukeisilla poseerauksillaan. Viime aikoina Goodger on yrittänyt pudottaa painoaan, ja hän onkin onnistunut siinä kiitettävästi.

Nyt Lauren Goodger on julkaissut Twitter-blogissaan varsinaisia herutuskuvia hoikistuneesta vartalostaan. Kuvassa neitokainen nähdään poseeraamassa makuuhuoneessa alusvaatteisillaan ja ilmeisen tyytyväisenä tulokseen.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Lauren Goodger kihlautui viime vuonna Mark Wrightin kanssa, mutta sittemmin parin kihlaus on jo purkautunut. Kumpikaan osapuoli ei halunnut kommentoida eroa virallisesti enempää kuin vahvistaa sen olevan totta. Lauren ja Mark ovat tosin malliesimerkki on-off -suhteesta, sillä he ovat seurustelleet aika ajoin jo kymmenen vuoden ajan.