Rihannan biletys tulee kalliiksi – jättisakot kiertueelta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna on ollut viime kuukausina mediahuomion keskiössä, kun hänen kerrotaan jälleen palanneen yhteen eksänsä Chris Brownin kanssa. Ensi kesänä Suomeen saapuva Rihanna on kiistänyt huhut, joiden mukaan he seurustelisivat.

Rihanna on parhaillaan liikkeellä eri puolilla maailmaa 777-kiertueellaan. Mexico Citystä alkanut kiertue on kattanut tähän mennessä seitsemän keikkaa, ja sen on kerrottu käyneen laulajattarelle kalliiksi. The Sun -lehden mukaan tähti nimittäin myöhästelee rankan biletyksen vuoksi lennoiltaan ja keikoiltaan.

Myöhästeleminen aiheuttaa lisäkustannuksia lentokentillä, sillä kentät veloittavat popparilta sakkomaksuja venyvien aikataulujen vuoksi. Kiertue ei ole vielä edes takana, ja tässä vaiheessa sakkoja on kertynyt yli 249.000 euron verran. Samalla keikkajärjestäjille on aiheutunut myöhästelyistä harmaita hiuksia.

Tähden lento Meksikosta Kanadan Torontoon viivästyi neljä tuntia, ja Tukholmassa tähti nousi esiintymislavalle kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Viime lauantaina Rihanna juhli Pariisissa myöhään yöhön asti P. Diddyn, Cassien, Akonin ja Pharrel Williamsin seurassa.

Rihanna, oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty, osti äskettäin Monica Braithwaite -nimiselle äidilleen hulppean miljoonakartanon Barbadosilta. Hänen perheeseensä kuuluu äidin lisäksi veljet Rorrey ja Rajad. Rihanna lämmitti taannoin välinsä huumeriippuvuudesta kärsineen Ronald-isänsä kanssa.