Ruotsalainen esitti suomalaisten kännivaiheet – osui ja upposi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten maine länsinaapurissamme Ruotsissa on ollut kautta aikojen hieman kaksijakoinen. Suomalaiset tunnetaan ahkerina ja tunnollisina työntekijöinä, mutta vapaa-ajan suomalainen on sen sijaan ruotsalaisten stereotypian mielestä toisenlainen.

Kuva: YouTube

Viime viikolla YLE Teemalla esitettiin dokumentti, jossa selvitettiin ruotsalaisten näkemyksiä suomalaisista. Kävi ilmi, että meitä pidetään hiljaisina pohdiskelijoina. Myös suomalaisten alkoholikäyttäytyminen on yleensä saanut kovasti kommentteja. Taannoin asiaa käsiteltiin myös Time Out -televisio-ohjelmassa, jossa esitettiin myös – ehkä varsin osuva – yleistys suomalaisten kännin eri vaiheista.