FarmVillen tekijä Zynga romahti – perustaja itkun partaalla

Digi · Stara.fi

Verkkopelejä tehtaileva Zynga on tullut tutuksi sekä rakastetuista että vihatuista Facebook-peleistään, kuten FarmVille, Mafia Wars ja CityVille. Pelit ovat olleet erittäin suosittuja, mutta nyt yhtiön menestys ei ole enää huippuluokkaa.

Zynga ilmoitti taannoin irtisanovansa 170 työntekijäänsä ja lakkauttavansa 13 peliä. Yhtiö valmistaa viittä Facebook-yhteisöpalvelun kymmenestä suosituimmasta pelistä. Yhtiön tulot ovat kuitenkin puoliintuneet nopeasti ja sen osuus Facebookin kokonaistuloista on enää seitsemän prosenttia.

Nyt Zyngan perustaja on kommentoinut yrityksen romahdusta taistellessaan sen tulevaisuuden puolesta. Daily Mail -lehden mukaan toimitusjohtaja Mark Pincus on ollut itkun partaalla seuratessaan romahtavaa osakekurssia. Samaan aikaan yhtiö on menettänyt parhaita työntekijöitään kilpailijoille.

Zynga listautui pörssiin viime vuoden joulukuussa 10 dollarin osakehinnalla, ja kurssi nousi nopeasti 15,91 dollariin. Silloin yhtiö osti pelistudio OMGPOPin 180 miljoonalla dollarilla. Se osoittautui myöhemmin virheeksi. Osakekurssi on sittemmin romahtanut pohjamutiin ja osakkeen arvo oli eilen illalla 2,25 dollaria. Osakkeen myötä koko yhtiön arvo on luonnollisesti romahtanut samassa suhteessa.