Toimittaja sekoili alastomana Rihannan yksityislennolla – katso video!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Rihanna on ollut viime kuukausina mediahuomion keskiössä, kun hänen kerrotaan jälleen palanneen yhteen eksänsä Chris Brownin kanssa. Ensi kesänä Suomeen saapuva Rihanna on kiistänyt huhut, joiden mukaan he seurustelisivat.

Rihanna on aloittanut vastikään seitsemän konsertin sarjansa, kun sen uutisoidaan jo olevan kaaoksessa. 150 journalistia ja fania kuljettanut yksityislentokone sai nähtäväkseen yllättävän näyn, kun eräs australialainen journalisti päätti tehdä nakujuoksun koneen käytävällä, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Kuva: YouTube, FUSE

Laulajatar ei ole myöskään vielä viettänyt laatuaikaa journalistien ja faniensa kanssa, mikä on saanut jotkut heistä turhautumaan. Lentomatkalla Berliinistä Lontooseen osa toimittajista purki tilannetta sosiaalisessa mediassa. He myös lauloivat koneessa Rihannan kappaleiden sanoituksia, ja kutsuivat tähteä muun muassa laulamalla Where Have You Been -hittikappaletta.

Rihanna, oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty, osti äskettäin Monica Braithwaite -nimiselle äidilleen hulppean miljoonakartanon Barbadosilta. Hänen perheeseensä kuuluu äidin lisäksi veljet Rorrey ja Rajad. Rihanna lämmitti taannoin välinsä huumeriippuvuudesta kärsineen Ronald-isänsä kanssa.

Uusimmat