Alusvaatemainos vaarantaa liikennettä? Voiko tätä olla tuijottamatta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mallimaailman tuoreisiin tulokkaisiin lukeutuu monien muiden kaunotarten lisäksi myös argentiinalainen malli-näyttelijä Belen Rodriguez, joka on vasta tänä vuonna noteerattu laajemminkin viihdelehdissä.

Belen Rodriguez aiheutti taannoin skandaalin, kun hänen kotipornovideonsa päätyi julkisuuteen. San Remon -laulufestivaalia viime vuonna Italiassa kaunistuttanut neitokainen nähdään parhaillaan Italiassa Milanon katukuvassa valtavissa mainoskuvissa poikkeuksellisen viettelevissä alusvaatteissa. Harva miesautoilija kykenee todennäköisesti pitämään katseensa poissa Belenin vartalosta.

26-vuotias argentiinalainen Belen Rodriguez on tanssijana aiemmin elantonsa tienannut tumma kaunotar, josta on sittemmin tehnyt uraa myös mallina ja näyttelijänä. Hänen ensimmäinen roolinsa nähtiin vuonna 2007 televisiosarjassa Tintoria, ja sittemmin Belen on nähty yhteensä seitsemässä televisiosarjassa ja kahdessa elokuvassa. Näyttelemistä tunnetumpi hän on kuitenkin mallina.

Uusimmat