Angelyne kuvattiin Beverly Hillsissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parin viime vuosikymmenen aikana ihmiskuntaan on ilmestynyt uusi ihmistyyppi, jonka edustajat ovat joidenkin mielestä pissiksiä. Viime aikoina heidän esikuvansa Angelyne on osoittanut olevansa edelleen maineensa veroinen poseeraamalla uskomattomissa asuissa.

1980-luvulla miljoonien miesten seksisymboliksi noussut Angelyne kuvattiin eilen Beverly Hillsissä, jossa hän käväisi shoppailemassa. Neitokainen ei voi jäädä huomaamatta, sillä hänen asuvalintansa varmistavat huomion saamisen kerta toisensa jälkeen.

54-vuotias Angelyne on tehnyt näkyvää uraa Hollywoodissa, mutta kansainvälinen läpimurto on jäänyt kuitenkin tekemättä. Hän tuli aikoinaan tunnetuksi mainostettuaan itseään suurikokoisilla mainoksilla Hollywoodissa. Angelyne on tähdittänyt omana itsenään useita realitysarjoja ja saanut myös muutamia pieniä näyttelijärooleja.