Anne Vyalitsyna ihastutti rannalla – muodot olivat paljastua

Viihdeuutiset · Stara.fi

Venäläissyntyinen mallikaunottar Anne V, eli Anne Vyalitsyna, on tehnyt jo vuosien ajan menestyksekästä malliuraa. Neitokainen seurusteli taannoin Maroon 5 -yhtyeen keulahahmon Adam Levinen kanssa, mutta julkkistähtien suhde päättyi taannoin eroon.

Nykyisin sinkkuna elävä Anne on nautiskellut kuluneella viikolla aurinkoisesta lomastaan Miami Beachin maisemissa. Nyt hän on paistatellut päivää varsin niukoissa bikineissä, jotka onnistuivat vain hädin tuskin peittämään mallikaunottaren muodot.

Lääkäriperheen lapsi Anne Vyalitsyna aloitti malliuransa jo 15-vuotiaana Pietarissa MTV-kanavan mallikilpailussa. Hän voitti kilpailun ja muutti pian Pariisiin ja sieltä New Yorkiin. Sittemmin hän on poseerannut lukuisten muotilehtien kuvissa ja muotimerkkien kampanjoissa. Lisäksi hänet on nähty Alanis Morrissetten Out Is Through -musiikkivideossa. Vuonna 2009 hän juoksi New Yorkin maratonin.