Rihanna shoppaili seksikaupoissa – nämä tuotteet kiinnostivat erityisesti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna on viihtynyt viime aikoina runsaasti otsikoissa. Syinä tähän ovat olleet muun muassa pian julkaistava uusi albumi, suhdehuhut Chris Brownin kanssa yhteen palaamisesta ja äskettäin päättynyt 777-maailmankiertue, jolla laulajattaren kerrotaan juhlineen ja törsänneen rahaa varsin rankalla kädellä.

Bilettämisen ohessa Rihannan kerrotaan olleen taannoisella kiertueellaan varsin kiinnostunut vierailemaan paikallisissa erotiikka-alan liikkeissä. The Sun -lehden mukaan tähti oli kiertueen kolmen ensimmäisen yönsä aikana ehtinyt vierailla jo neljässä S&M- ja seksikaupassa Tukholmassa, Pariisissa ja Berliinissä. Lehden mukaan Rihanna oli erityisesti mieltynyt liikkeiden ”tuhmiin” alusvaatteisiin.

Ensi kesänä suomeen saapuva Rihanna, oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty, osti äskettäin Monica Braithwaite -nimiselle äidilleen hulppean miljoonakartanon Barbadosilta. Hänen perheeseensä kuuluu äidin lisäksi veljet Rorrey ja Rajad. Rihanna lämmitti taannoin välinsä huumeriippuvuudesta kärsineen Ronald-isänsä kanssa.