Muistatko Lost-sarjan Katen? Näin erilaiselta kaunotar näyttää nykyisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Menestyneen Lost-televisiosarjan naistähti Evangeline Lilly oli pitkään on-off -suhteessa sarjan vastanäyttelijänsä Dominic Monaghanin kanssa. Pari erosi kuitenkin lopullisesti vuonna 2009, ja kaunotar löysi uuden miehen Lost-hittisarjan työtiimistä.

Mallinakin työskennellyt Evangeline sai ensimmäisen lapsensa Kahekilin taannoin Norman Kalin kanssa. Sittemmin 32-vuotias kanadalaiskaunotar on keskittynyt perheeseensä ja viettänyt hiljaiseloa julkisuudesta. Nyt hän on kuitenkin tehnyt paluun uuden Hobbitti-elokuvan merkeissä. Neitokainen poseerasi eilen elokuvan maailmanensi-illassa Wellingtonissa, Uudessa-Seelannissa.

Lost-hittisarjan loputtua Evangeline Lilly kertoi lopettavansa hetkeksi näyttelijäntyön ja keskittyvän enemmän kirjoittamiseen ja hyväntekeväisyystyöhön. Hän ei kuitenkaan sulkenut kokonaan loistokasta uraansa, sillä kaunotar nähdään pian ainakin kahdessa suuren budjetin elokuvassa. Evangelinella on nimittäin rooli Real Steel -elokuvassa, jota tähdittää muun muuassa aussikomistus Hugh Jackman. Hän suostui myös mukaan Peter Jacksonin ohjaamaan Hobitti-elokuvaan, jossa nähdään muun muuassa Taru sormusten herrasta -tähti Elijah Wood.