Rihanna julkaisi sänkykuvan Chris Brownista netissä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Rihanna on ollut viime aikoina otsikoissa uusimman albuminsa ja rakkauselämänsä merkeissä. Laulajattaren on huhuttu palanneen takaisin yhteen entisen poikaystävänsä Chris Brownin kanssa. Tähdet eivät ole kuitenkaan vahvistaneet seurusteluhuhuja.

Nyt 24-vuotias Rihanna on julkaissut verkossa intiimin otoksen, jossa nähdään, kuinka Chris Brown makaa sängyllä paidattomana. Poptähden uskotaan lämmittelevän suhdettaan väkivaltaisesta menneisyydestä tunnettuun r&b-laulajaan. Lähteen mukaan pari bongattiin muutama päivä sitten kuhertelemassa Adagio-klubilla Berliinissä.

– Rihanna suuteli Chrisiä monta kertaa. He nauttivat yhteisestä ajastaan, lähde kertoi Female First -sivuston mukaan.

Kuva: Twitter

Rihannan ja Chris Brownin seurustelusuhde päättyi vuonna 2009, kun laulajakomistus pahoinpiteli kumppaniaan Grammy-juhlia edeltävänä päivänä. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi ehdonalaiseen ja hän joutui puolen vuoden ajaksi yhdyskuntapalveluun. Rihanna antoi sittemmin pahoinpitelyn julkisesti anteeksi, ja kaksikko nauhoitti äskettäin myös Nobody’s Business-dueton Rihannan uudelle Unapologetic-levylle.

Uusimmat