Brad Pitt kantaa kaunaa Joulupukista: ”Tunsin oloni petetyksi”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin kultapari Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat seurustelleet jo seitsemän vuoden ajan. Pariskunta on perustanut oikean suurperheen, sillä kolmen biologisen lapsen lisäksi heillä on myös kolme adoptoitua lasta.

Pariskunta vannoi taannoin, etteivät he mene naimisiin. Taannnoin he kuitenkin yllättivät, kun Brad Pitt kosi avopuolisoaan arvokkaalla timanttisormuksella. Nyt 48-vuotias näyttelijä on paljastanut erikoisen puolen itsestään.

Brad nimittäin kertoi E! News -uutisille, ettei pidä Joulupukista. Brad Pitt ei kehoita omia lapsiaan uskomaan Joulupukkiin, sillä totuuden paljastuminen oli hänelle itselleen liian traumaattinen kokemus pienenä.

– Tunsin oloni petetyksi lapsena. En pitänyt siitä. Kun minulle selvisi totuus, ajattelin, ”Miksi, miksi, miksi te valehtelitte minulle, miksi?”. Minä kerron omille lapsilleni, että jotkut ihmiset uskovat Joulupukin tuovan lahjoja, mutta toiset uskovat vanhempien olevan asialla. He saavat uskoa, kumpaa haluavat, Brad Pitt kertoo.

Näyttelijä tunnustaa myös pitävänsä välillä turhan tiukkaa kuria pojilleen. Hän kertoo suhtautuvansa tyttäriinsä hellävaraisemmin. Brad Pitt toteaa vaimonsa Angelinan olevan tasapuolisempi kasvattaja.

Brad Pittin kihlatun Angelina Jolien huhuttiin taannoin olevan raskaana, mutta hänen hoikalla vatsanseudullaan ei ainakaan vielä ole näkynyt raskauden merkkejä. Näyttelijäpariskunnan perheeseen kuuluu ennestään kolme biologista sekä kolme adoptoitua pienokaista. Jolie vihjaili taannoin haastattelussaan olevan mahdollista, että hän päätyisikin yhtäkkiä raskaaksi.

Uusimmat