Popkaunotar avoimena: ”Harrastan seksiä, enkä häpeä sitä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rohkeasta tyylistään tunnettu yhdysvaltalainen laulajatar Kesha muistetaan useista hittikappaleistaan, joihin lukeutuvat radiosoittoa saaneet Tik Tok, Blow, We R Who We R ja Die Young. 25-vuotias poppari ei ole uransa aikana kainostellut keskustella seksistä tai muista ronskimmista aiheista.

Näinä päivinä Warrior-albuminsa julkaiseva tähti on nyt kommentoinut popkulttuurin seksistisyyttä. Hänen mielestään on nimittäin epäreilua, että popmaailman miehillä on lupa laulaa juomisesta ja irtosuhteista, mutta naisilla ei.

– Jos miehet voivat jokaisella rock- ja rap-kappaleella laulaa juomisesta, mikseivät naiset voisi? Vaikka juon, en välttämättä ole juoppo. Vaikka harrastan seksiä enkä häpeä sitä, se ei tarkoita että olisin huora, kertoo Kesha Financial Times -lehden haastattelussa.

Laulajatar paljastikin uuden Warrior-albuminsa sisältävän feministisiä teemoja, jotka voivat voimaannuttaa naista. Poptähden mukaan suuri osa hänen räävittömästä tyylistään tulee siitä, että hän uskoo voivansa tehdä samoja asioita kuin miehet. Kesha pitääkin itseään jonkin sortin pelinaisena. Taannoin yllättävistä tempauksistaan tunnettu neito ikuistettiin virtsaamassa kadulle, ja otos päätyi verkkoon.



Uusimmat