Amandan antavaa kaula-aukkoa ei voi olla huomaamatta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama vuosi sitten Mamma Mia! -elokuvan myötä läpimurtonsa tehnyt Amanda Seyfried on jo vakiinnuttanut paikkansa viihdelehtien sivuilla. Entinen lapsimalli nähdään pian Les Miserables -elokuvassa.

Eilen Amanda kuvattiin Lontoossa juhlimassa uuden Les Miserables -elokuvansa maailmanensi-iltaa, jossa oli läsnä sankka joukko muitakin julkkiksia. Erityisesti Amanda varasti kuitenkin show’n antavalla kaula-aukolla varustetulla mekollaan.

Amanda Michelle Seyfried on tähdittänyt viime vuosina useita elokuvia, joista kuuluisimpia ovat Red Riding Hood – Punahilkka, Rakkauskirjeitä Julialle, Dear John, Jennifer’s Body ja Alpha Dog. Näyttelijäkaunotar on näytellyt myös HBO-televisiokanavan Big Love -draamasarjassa Sarah Hendricksonia. Hän aloitti uransa viihdemaailmassa 11-vuotiaana lapsimallina ja poseerasi muun muuassa mainoksissa Leighton Meesterin kanssa. Amanda teki ensimmäisen elokuvaroolinsa 17-vuotiaana Mean Girls -hittielokuvassa.