Rokkari latasi suorat sanat Lady Gagasta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Popin supertähti Lady Gaga herättää eksentrisen tyylinsä takia mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Monet viihdealan esiintyjät ovat kertoneet ihailevansa tähteä, mutta esimerkiksi Madonna on sivaltanut tätä kerta toisensa jälkeen julkisesti.

Nyt myös rokkari Jack White on liittynyt tähän haukkujien kerhoon ja avannut suunsa uusimmassa haastattelussaan. Hänen mielestään Lady Gaga ei ole aito, ja mies pitääkin tämän mediakuvaa ja rohkeita esityksiä pohjimmiltaan pinnallisina.

– En usko, että hän elää tätä juttua todeksi, koska se on kaikki keinotekoista. Se on kuvastoa ilman merkitystä. Et saa siitä otetta. Tämä kuuluu tähän aikaan, koska ihmiset haluavat sellaista, kommentoi Jack White Esquire-lehdelle.

Sittemmin White kiisti väitetyt aiemmat puheensa verkkosivuilleen lisäämässään tiedotteessa. Rokkarin mukaansa hänet ymmärrettiin väärin haastattelussa. Mies ei omien sanojensa mukaan halua kritisoida popparin musiikkia mitenkään. Hän kertoo ihailevansa tapaa, jolla Gaga syleilee esimerkiksi homoyhteisöjä.

Jack White nousi julkisuuteen The White Stripes -yhtyeestä, jossa hän esiintyi yhdessä Meg Whiten kanssa. Paria epäiltiin pariskunnaksi, vaikka he väittivät taannoin olevansa myös sisaruksia. Kokoonpano hajosi vuonna 2011, ja White ryhtyi soolouralle. Hän esitti taannoin 007 Quantum of Solace -elokuvan Another Way to Die -tunnuskappaleen laulajatar Alicia Keysin kanssa.