Neljä Ruusua: ”Itsenäisyys merkitsee vapautta toteuttaa itseään”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen itsenäisyyttä juhlittiin eilen Tampereella Ilveksen iloinen itsenäisyys -tapahtumassa, jonka pääesiintyjänä nähtiin Neljä Ruusua -yhtye. Yhtyeen Ilkka Alanko ja Kode Koistinen kertoivat samalla Staralle mitä itsenäisyys heille merkitsee.

– Sitä että saa toteuttaa itseään vapaasti ja ajatella vapaasti pelkäämättä, että joutuu linnaan sen takia mitä ajattelee tai sanoo ääneen, Kode kiteytti.

Tänään Neljä Ruusua esiintyy Nivalan Puustellissa, josta matka jatkuu huomenna Lappiin muutaman keikan pituiselle minikiertueelle. Tänä iltana ennen keikkaa yhtye seuraa perinteiseen tapaan linnanjuhlia.

– Kyllä varmaan siinä katellaan perinteisesti, että ketä tuttuja siellä pyörähtelee tänä vuonna. Se onkin kiinnostavaa viettää tällainen erilainen itsenäisyyspäivän vastaanotto Nivalassa, Ilkka Alanko kertoi.

– Nivala on legendaarinen paikka. Ollaan oltu monta vappua ja uuttavuotta siellä. Ensin siellä tanssilavalla Tuiskulassa aikoinaan ja nykyisin siellä Puustellissa. Jotenkin aina kun on joku juhliapyhä niin Neljä Ruusua on Nivalassa. Tää on traditio ja se jatkuu edelleen, Alanko jatkoi.

Itsenäisyyspäivän keikalla nähdään mahdollisesti päivän teeman mukaisia yllätyksiä.

– Voi olla että tehdään erilainen setti. Puku on mukana, Kode Koistinen paljasti.

– Meillä on bussimatka aikaa miettiä mitä illalla tapahtuu. Tää on aina jännää, ei voi koskaan tietää. Ehkä Maamme-laulu ensimmäisenä ja vimeisenä, Ilkka Alanko lisäsi.