Rihanna vaihtoi bikineihin – kuvat päätyivät verkkoon

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Rihanna esiintyi taannoin seitsemässä konsertissa Unapologetic-albuminsa julkaisun kunniaksi. Hän otti kiertueelle mukaan myös fanejaan ja median edustajia, mutta ei ehtinyt viettää heidän kanssaan tarpeeksi aikaa.

Nyt 24-vuotias kaunotar on julkaissut Twitter-blogissaan sensuelleja otoksia, joissa barbadoslainen laululintu nähdään muun muassa bikineissä ja valkoisessa uima-asussa jahdin kannella. Rihanna ei peittele muotojaan, vaan poseeraa antautumuksella kameralle.

Rihannan ja Chris Brownin seurustelusuhde päättyi vuonna 2009, kun laulajakomistus pahoinpiteli kumppaniaan Grammy-juhlia edeltävänä päivänä. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi ehdonalaiseen ja hän joutui puolen vuoden ajaksi yhdyskuntapalveluun. Rihanna antoi sittemmin pahoinpitelyn julkisesti anteeksi, ja kaksikko nauhoitti äskettäin myös Nobody’s Business-dueton Rihannan uudelle Unapologetic-levylle.