Poika täytti 12 vuotta 12.12.2012 kello 12.12

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Tänään keskipäivällä monet suomalaiset katsoivat kellojaan ja kalentereitaan todistaakseen ainutlaatuisen hetken. Kellon viisarit komeilivat 12 yli 12 kohdalla, kun taas kalenteripäivä on 12.12.2012. Kyseinen hetki on erityisen tärkeä eräälle amerikkalaiselle pojalle.

Alabamassa perheensä kanssa asuva Kiam Moriya on nimittäin syntynyt maailmaan 12 vuotta sitten kello 12.12. Poika vietti tänään syntymäpäivään tuona upeana kellonlyömällä. Teinipoika ikuisti hetken poseeraamalla kameralla syntymätodistus käsissään.

Kiam Moriyan vanhemmat huomasivat poikansa erityisen syntymäajan vasta kaksi viikkoa siitä, kun poika syntyi. Vanhemmat näkivät tarkan ajan pojan syntymätodistuksesta ja he uskoivat kohtalon olleen asialla. Pojan isän Kazuo Moriyan mukaan syntymäaika tuntui epätodelliselta.

Myös brittiläinen teinityttö Lauren Grosvenor on viettänyt tänään syntymäpäiviään, sillä neiti syntyi maailmaan 12 vuotta sitten kello 12 yli 12. Tytön mukaan hän pitää itseään onnekkaana erityisen syntymäaikansa vuoksi. Hän tuleekin muistamaan tämän päivän koko loppuelämänsä ajan, The Daily Mail -sivusto uutisoi.