Painonvartijat raivostuivat Jessica Simpsonille – toinen raskaus oli liikaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jessica Simpson on ollut julkisuuspyörityksessä viime aikoina ensimmäisen raskautensa ja siitä seuranneen painonpudotuksen merkeissä. Poppari solmi äskettäin neljän miljoonan dollarin arvoisen mainossopimuksen Painonvartijat-laihdutusfirman kanssa.

Hänen tarkoituksensa oli toimia yrityksen puhenaisena, ja viedä laihdutuksen ilosanomaa kuluttajille. Jessican puun takaa tullut toinen raskaus on kuitenkin nyt mutkistanut bisneskuvioita. Painonvartijoiden kerrotaan olevan raivoissaan poptähdelle odottamattomasta käänteestä.

– He ovat raivoissaan Jessicalle. He eivät usko diilin onnistuvan – ei kukaan halua kuunnella raskaana olevan naisen dieetistä, kertoi lähde Us Weekly -lehdelle.

Jessica herätti firman johtajien epäilyksiä jo aiemmin, kun hän ei onnistunut pudottamaan tarpeeksi painoa ensimmäiseen mainokseen. Heidän piti silloin kuvata 18 kiloa laihduttanutta naista vyötäröltä ylöspäin. Jessican uuden raskauden kerrotaan olevan suunniteltu. Simpsonin uusi laskettu aika on ensi vuoden toukokuussa.

Jessica Simpson on kihloissa amerikkalaista jalkapalloa ammatikseen pelanneen Eric Johnsonin kanssa. Siveyden nimeen vannova neitokainen menetti neitsyytensä ensimmäiselle aviomiehelleen Nick Lacheylle, jonka hän tapasi 2000-luvun alussa. Pariskunnan realitysarjaa esitettiin MTV-kanavalla. He olivat naimisissa neljän vuoden ajan.