Kouluampumisten seuraus: Hittikappale kiellettiin radioissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rohkeasta tyylistään tunnettu yhdysvaltalainen laulajatar Ke$ha tunnetaan erityisesti hittikappaleistaan Tik Tok, Blow, We R Who We R ja Die Young. 25-vuotias poppari ei ole uransa aikana kainostellut keskustella seksistä tai muista rohkeammista aiheista.

Vastikään Warrior-levynsä julkaissut poppari on nyt kohdannut ikävän takaiskun, sillä TMZ-verkkosivu raportoi lukuisten radiokanavien poistaneen hänen Die Young -hittinsä soittolistoilta. Syynä ei kuitenkaan ole kappaleen seksiin ja rankkaan bilettämiseen viittaavat sanat, vaan kappaleen nimi. Sen pelätään muistuttavan kuulijoita liikaa viime perjantaina Yhdysvaltain Newtonissa tapahtuneista koulusurmista.

Kappaleiden radiosoittoa mittaavan Mediabase-yhtiön mukaan kappale oli vielä perjantaina kolmanneksi soitetuin kappale Yhdysvaltain radiokanavilla. Lauantaihin mennessä kappaleen soittomäärä laski kuitenkin kolmella miljoonalla, ja maanantaina määrä oli pudonnut jo 19 miljoonalla. Tämä tarkoittaa sitä, että monet radiokanavat ovat ottaneet kappaleen kokonaan pois soittolistaltaan.

Laulajatar paljasti taannoin uuden Warrior-albuminsa sisältävän feministisiä teemoja, jotka voivat voimaannuttaa naista. Poptähden mukaan suuri osa hänen räävittömästä tyylistään tulee siitä, että hän uskoo voivansa tehdä samoja asioita kuin miehet. Kesha pitääkin itseään jonkin sortin pelinaisena. Taannoin yllättävistä tempauksistaan tunnettu neito ikuistettiin virtsaamassa kadulle, ja otos päätyi verkkoon.