Koiran härski nimi toi omistajalle sakot

Uutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Lemmikinomistajat saattavat antaa koirilleen mitä ihmeellisimpiä nimiä. Joskus koiran nimi voi aiheuttaa jopa hämmennystä julkisilla paikoilla ihmisten keskuudessa. Nyt erään kiinalaisen naisen uutisoidaan saaneen sakot koiransa nimen takia.

Hu Lin -nimisen naisen kerrotaan nimenneen lemmikkikoiransa ärsyttävän naapurinsa Wang Su:n mukaan. Nainen ajautui kuusi vuotta sitten riitoihin naapurinsa kanssa asuntonsa laajennusprojektin takia. Naapureiden pitkään kestänyttä välirikkoa selvitettiinkin lopulta oikeudessa asti.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Naisen nimittäin kerrotaan huutaneen aina Wang-koiransa nimeä törkeällä tavalla naapurin läheisyydessä. Hu Lin muun muassa kiroili Wang-koiransa kustannuksella, vaikka todellisuudessa kiroilu oli suunnattu hänen vihamiehelleen.

Gansun provinssin oikeusistuimen mukaan nainen aiheutti naapurilleen henkistä kärsimystä. Hän joutuikin maksamaan Wang Su -nimiselle naiselle 395 euron korvaussumman aiheuttamistaan vahingoista.

– Kaikki tiesivät, mitä hän ajoi takaa. Hu Lin halusi näpäyttää minua nimeämällä koiransa kaimakseni. Hän kiroili ja loukkasi koiraansa käyttämällä nimeäni aina kun hän näki minut, Wang kertoi Austrian Times -lehdelle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.

.