Kuluttajavirasto epäilee Air Finlandia rikoksesta – tutkintapyyntö poliisille

Matkailu · Stara.fi

Taannoin konkurssiin ajautunut suomalainen lentoyhtiö Air Finland aiheutti useille tuhansille suomalaisille matkailijoille ongelmia, kun he jäivät matkakohteisiin ilman paluulentoa. Lisäksi tuhannet suomalaiset menettivät jo maksettujen matkojensa hinnan kokonaan.

Kohteisiin jääneitä asiakkaita jouduttiin lennättämään takaisin Suomeen myös kuluttajaviraston avustuksella. Nyt kuluttajavirasto epäilee Air Finlandin syyllistyneen rikokseen, koska myös matkanjärjestäjänä toiminut lentoyhtiö ei ollut asettanut virastolle tarpeeksi suurta vakuutta konkurssin ja maksukyvyttömyyden varalta. Yhtiön vakuudeksi asettamat kaksi miljoonaa euroa eivät riitä rahojen palauttamiseksi kaikille asiakkaille. Asiakkaiden palauttaminen Suomeen maksoi noin puoli miljoonaa euroa.

Kuluttajavirasto on nyt tehnyt poliisille tutkintapyynnön, jossa viranomaisia pyydetään selvittämään onko lentoyhtiö syyllistynyt valmismatkaliikerikokseen. Suomalaisia matkailijoita tuotiin takaisin kotimaahan kahdeksalla lentokoneella ja kymmeniä linja-autoilla. Tuhannet matkustajat menettivät lisäksi rahansa, kun olivat maksaneet lentolippunsa tai koko matkansa luottokortin sijaan suoraan yhtiölle. Osa asiakkaista osti matkansa vain tunteja ennen konkurssia. Kaikki yhtiölle matkansa maksaneet asiakkaat tuskin tulevat rahojaan saamaan.