Tom Cruise potki vastanäyttelijää – satutti itse jalkansa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Toimintauros Tom Cruise erosi kesällä vaimostaan Katie Holmesista alle kuuden avioliittovuoden jälkeen. Äskettäin miestähden kerrottiin löytäneen uutta seuraa Rock of Ages -näyttelijätär Malin Akermanin Jennifer-siskosta.

Cruise kiertää paraikaa maailmalla markkinoimassa Jack Reacher -elokuvaa. 50-vuotias tähti kertoi haastattelussa kyseisen toimintapätkän kuvauksista. Omissa elokuvissaan stunttinsa itse tekevä Tomppa kertoi potkineensa eräässä kohtauksessa vastanäyttelijäänsä niin antaumuksella, että satutti lopulta oman jalkansa.

– Elokuvassa on kohtaus, jossa potkin erästä miestä palleille. Meidän piti tehdä kohtausta uudelleen ja uudelleen, ja ensimmäisen kymmenen kertaa olin innoissani. 50 kerran jälkeen jalkani turposi, kertoi Tom Cruise Late Night with Jimmy Fallon -keskusteluohjelmassa.

Lee Childin Jack Reacher -kirjasarjaan perustuva filmatisointi kertoo yhdysvaltain maavoimien entisestä sotilaspoliisista Jack Reacheristä. Elokuvan pääosaa näyttelee Tom Cruise, ja hänen lisäkseen siinä nähdään muun muassa Rosamund Pike, Richard Jenkins ja Robert Duvall.