X Factor ongelmissa – Rihanna ja Chris Brown pelastavat?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Viime viikolla X Factor -televisio-ohjelman Yhdysvaltojen versiossa koettiin mullistuksia, kun pitkäaikainen tuomari L.A. Reid kertoi jättävänsä pestinsä siirtyäkseen takaisin Epic Records -levy-yhtiön toimitusjohtajan tehtäviin. Myös Nicole Scherzinger on kertonut pohtivansa ohjelman brittiversiosta vetäytymistä.

Nyt viihdemoguli Simon Cowell pohtiikin kuumeisesti uusia jatkajia ohjelmien tuomaristoihin. Hänen piinkova katseensa onkin nyt kohdistunut supertähti Rihannaan, jonka mies haluaa palkata kykyjenetsintäohjelman Yhdysvaltojen tai Britannian versioon.

– Simon on hurja Rihanna-fani, ja tietää hänen tähtipotentiaalinsa. Rihanna on tällä hetkellä huipulla musiikillisesti ja hän toisi myös oikeanlaisen tunnelman tuomaristoon. Lisäksi hän on tulinen persoona, mitä Simon rakastaa, kertoo lähde The Sun -lehdelle.

Cowell on kiinnostunut myös Rihannan on-off-poikaystävästä Chris Brownista, ja haluaisikin nähdä tuittupäisen räppärin ohjelmassaan ystävänsä L.A. Reidin tilalla. Väkivaltaisuudestaan muistetun Brownin tulo tuomaristoon toisi ohjelmalle varmaa huomiota.

X Faxtor -ohjelman Yhdysvaltojen version tuomaristossa istuvat vielä tällä kaudella Demi Lovato, Simon Cowell, Britney Spears ja L.A. Reid. Britanniassa tuomarin nuijaa pitävät käsissään tällä hetkellä Tulisa Contostavlos, Louis Walsh, Gary Barlow ja Nicole Scherzinger.