Kimin ökyauto rahdattiin 4 300 kilometrin päähän

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

32-vuotias realityjulkkis Kim Kardashian nousi aikoinaan maailmanmaineeseen erityisesti seksivideonsa ansiosta. Nykyisin neitokainen on onnistunut pääsemään Hollywoodin kerman piiriin erityisesti räppärirakkaansa Kanye Westin siivellä.

Nyt kurveistaan tunnettu Kim on herättänyt kummastusta tilaamalla autonsa yli 4.300 kilometrin päähän, The Sun uutisoi. Tällä hetkellä kotonaan Los Angelesissa majaileva neitokainen oli jättänyt Rolls-Royce -luksusautonsa Miamiin. Sen sijaan että Kim olisi itse ajanut autonsa kyseisen matkan, tilasi neitokainen autolleen kuljetuksen.

Realitytähti ei kuitenkaan antanut muiden ajaa kallisarvoista menopeliään. Luksuauto viettikin 40 tuntia kestäneen matkan kuljetusauton päällä. Kim osallistui Miamissa Khloe ja Kourtney -siskojensa Kourtney & Khloe Take Miami -realitysarjan kuvauksiin.

Äskettäin Kimin poikaystävä Kanye West julkaisi esimakua uudesta White Dress -kappaleestaan, jonka uskotaan vihjaavan pariskunnan astelevan pian alttarille. Kappaleen nimi tarkoittaa valkoista mekkoa, ja sen sanoituksissakin viitataan useaan otteeseen naimisiin menoon. Taannoin Kanyen kerrottiin pyytäneen, että Kim jättäisi realitysarjansa.