Charlie Sheen haukkui yleisön juhlapuheessaan: ”Valehtelevia ku**päisiä hi**tareita”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Charlie Sheen on nykyisin Anger Management -komediasarjan päätähti, joka tienaa roolillaan varsin sievoisen summan rahaa. Äskettäin hän lahjoitti 10-vuotiaan pikkutytön syöpähoitoihin 75.000 dollaria. Lisäksi hän auttoi näyttelijäkollegaansa Lindsay Lohania rahasotkuissa 100.000 dollarilla.

Ennenkin erikoisilla tempauksillaan kohua herättänyt 47-vuotias näyttelijä on jälleen päätynyt otsikoihin päästettyään sammakoita suustaan. Charlie Sheen vietti uuden baarinsa avajaisia Meksikon Cabossa sijaitsevassa hotellissa. Paikalla olivat esimerkiksi Los Angelesin pormestari Antonio Villaraigosa ja rock-tähti Slash. Sheen onnistui hämmentämään paikallaolijoita loukkaavilla kommenteilla puheensa aikana.

– Kuinka meillä menee? Läjä valehtelevia kusipäisiä hinttareita, kuinka meillä menee?, Charlie Sheen huusi yleisölle.

TMZ-verkkosivuston mukaan Charlie Sheen pyysi erikoista kommenttiaan myöhemmin anteeksi. Hän kertoo, ettei halunnut loukata ketään. Näyttelijä myös väitti aikoneensa sanoa ”maggot” (toukka), mutta sanoikin vahingossa ”faggot” (hintti).

Charlie Sheenin tuore Anger Management -televisiosarja perustuu Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään elokuvaan. Televisiosarja osoittautui menestykseksi ja nousi välittömästi kaapelitelevision historian katsotuimmaksi käsikirjoitetuksi komediasarjaksi. Sarjassa nähdään myös muun muuassa Selma Blair ja Shawnee Smith.