Billie Piperia luullaan prostituoiduksi: ”Sitä tapahtuu kaiken aikaa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen näyttelijä ja laulaja Billie Piper äänestettiin vuonna vuonna 2006 FHM-lehdessä maailman 11. seksikkäimmäksi naiseksi. Kotimaassaan suosittu kaunotar on nähty Suomenkin televisiossa esimerkiksi sarjoissa Puhelintytön päiväkirja, Doctor Who ja Cantenburyn tarinat.

Nykyään 30-vuotias tähti paljasti hiljattain The Graham Norton Show -ohjelmassa, että ihmiset sotkevat välillä hänet hänen roolihenkilöönsä Puhelintytön päiväkirja -sarjassa. Kiusallisen tilanteista tekee se, että hänen Belle de Jour -niminen roolihahmonsa kyseisessä sarjassa on prostituoitu.

– Kun muutin maalle, ihmiset luulivat minun olevan oikea prostituoitu. Sitä tapahtuu kaiken aikaa. Näin kävi hiljattain myös Yhdysvalloissa. Siellä ihmiset esitellään kertomalla samalla vähän heidän elämästään, ja minut esiteltiin prostituoituna, Billie paljastaa.

Billie Piper nousi tähdeksi jo teini-ikäisenä, ja hän on sittemmin tehnyt uraa myös näyttelijänä elokuvissa ja lukuisissa televisiosarjoissa. Hänen tunnetuimpia hittejään ovat vuonna 1998 julkaistut Because We Want To ja Girlfriend -kappaleet sekä vuonna 2000 julkaistu Day & Night.