Carmen Electra palaa musiikin pariin: ”Prince olisi ylpeä minusta”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Playboy-povipommi Carmen Electra tunnetaan kurviensa lisäksi myös monista elokuvista ja televisiosarjoista. Aikoinaan myös laulajanuraa kokeillut kaunotar seurustelee nykyään 53-vuotiaan televisiotähden ja musiikkimogulin Simon Cowellin kanssa.

Carmen Electra kokeili siis aikoinaan siipiään myös laulajana musiikkiguru Princen avustuksella. Yhden albumin julkaissut tähti kuitenkin keskittyi sittemmin mallintöihin ja näyttelemiseen, jolloin laulaminen jäi taka-alalle. Nyt Carmen tekee paluuta musiikin pariin uuden I Like It Loud -singlen myötä. The Sun -lehden mukaan tähden suuri haave olisi tehdä yhteistyötä dubstep-muusikko Skrillexin kanssa. Carmen on myös kiinnostunut kuulemaan, mitä mieltä Prince on hänen uudesta materiaalistaan.

– Olen utelias. Uusi kappaleeni ei ole ehkä ihan hänen juttunsa. Uskon kuitenkin, että Prince olisi ylpeä minusta, Carmen Electra kertoo.

Amerikkalainen Carmen Electra, oikealta nimeltään Tara Leigh Patrick, tuli tunnetuksi Playboy-lehden sivuilta, ja hän on sittemmin tehnyt uraa näyttelijänä useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Electran roolisuorituksia on nähty esimerkiksi elokuvissa Scary Movie, Date Movie ja Epic Movie. Tunnetuin roolityö on kuitenkin televisiosarjassa Baywatch. Harva tietää, että ennen kuuluisuuttaan Electra oli muusikko Princen suojatti ja kokeili jonkin aikaa laulu-uraa tämän ohjauksessa.