Malin Akermanin vatsa kasvaa silmissä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Ruotsalaiskaunotar Malin Akerman tunnetaan lukuisista elokuvistaan, joista tunnetuimpia ovat muun muassa 27 Dresses, Lomaterapiaa ja The Heartbreak Kid. Tukholmassa syntynyt näyttelijätär asuu nykyisin Los Angelesissa aviomiehensä Roberto Zinconen kanssa.

Nyt 34-vuotias Malin Akerman on ikuistettu paparazzien kameroille arkiasussaan. Vaalea kaunotar näyttää paisuvan silmissä, sillä raskaana olevan tähden vauvamasu on jo hyvin selvästi näkyvillä. Näyttelijätär bongattiin Kaliforniassa legginseissä ja väljässä topissa. Naisen mukaan hänen raskautensa on sujunut hyvin.

– Tunnen oloni virkeäksi! Olen varmaankin aika painava, Malin Akerman kommentoi raskauttaan Us Weekly -sivustolle.

Malin Akerman, alunperin Malin Åkerman, tunnetaan näyttelijänuransa lisäksi myös mallina ja laulajana. Lapsuutensa Ruotsissa ja Kanadassa viettänyt kaunotar löydettiin 17-vuotiaana malliksi Kanadassa. Sittemmin Kaliforniaan muuttanutta Malinia on nähty muiden muassa televisiomainoksissa ja viime vuosina myös useissa elokuvissa. Taannoin neitokainen koristi myös Maxim-lehden kansikuvaa ja poseerasi jopa yläosattomissa.