Miley Cyrus julkaisi odotetun nettikuvan – fanit riemastuivat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Entinen Disney-televisiotähti Miley Cyrus tunnetaan myös laulajana. Neitokaisen tuorein albumi Can’t Be Tamed julkaistiin vuonna 2010 ja sittemmin hän on keskittynyt lähinnä näyttelijäuraansa. Cyrus tähditti taannoin Suomenkin valkokankailla nähtyä LOL-elokuvaa.

Nyt 20-vuotias Miley Cyrus on kertonut faneilleen yllätysuutisia. Hän nimittäin julkaisi Twitter-blogissaan kuvan, jossa hän istuu levytysstudiolle mikserin ääressä. Fanit ovatkin olleet innoissaan siitä, että popkaunotar työstää uutta musiikkia yli kahden vuoden tauon jälkeen.

– Arvatkaa missä olen? Miley Cyrus kirjoitti Twitterissään.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Miley Cyrusin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa The Climb, Party In The U.S.A, See You Again ja When I Look At You. Jälkimmäinen kuultiin The Last Song -elokuvan tunnusmusiikkina. Neitokainen on julkaissut myös Hannah Montana -sarjan soundtrack-albumeja. Miley Cyrus oli vuonna 2011 Gypsy Hear -kiertueella, joka tuotti noin 25 miljoonaa dollaria, eli noin 20 miljoonaa euroa.

Tennesseessä varttunut Miley Cyrus tunnetaan parhaiten Disney-kanavan hittisarjasta Hannah Montana, johon hänet valittiin pääosan esittäjäksi 11-vuotiaana. Televisiosarjassa hän näytteli teini-ikäistä tyttöä, joka eli kaksoiselämää ja salaili poptähden uraansa. Näyttelijä-poppari on ristimänimeltään Destiny Hope Cyrus, mutta hän vaihtoi nimensä vuosia sitten Mileyksi. Tähdellä on viisi sisarusta.