Kelpaisiko 1 200 euron sekuntipalkka? Pamela Andersonille se on nyt totta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Baywatch-sarjan ikimuistoinen blondi povipommi Pamela Anderson osallistui vastikään Iso-Britannian Dancing on Ice -realitykilpailuun. Nainen kuitenkin putosi pariluisteluun keskittyvästä ohjelmasta heti alussa. Hän syytti siitä jättikokoisia rintojaan, jotka pursuivat ulos esiintymisasusta.

Liian pienen tienestin syyksi Pamela ei voi laittaa päätöstään jättää realitysarjat jatkossa väliin. Brittiläisen ITV-kanavan mukaan Pamela Andersonin lyhyt läsnäolo Dancing on Ice -kilpailuissa maksoi heille lähes 150.000 puntaa, eli lähes 190.000 euroa.

Ohjelman tuomarit pudottivat povipommin kisoista pois hänen esitettyään ainoastaan yhden 90 sekuntia kestäneen tanssin sekä toisen 60 sekunnin luistelurutiinin. Tämä tarkoittaa, että Pamela ansaitsi 1.000 puntaa, noin 1.200 euroa, jokaiselta jäällä viettämästään sekunnista.

Daily Mirror -lehden mukaan ITV odotti Pamela Andersonista sarjan yleisömagneettia, joka olisi kerännyt kilpailulle miljoonia katsojia viikkojen ajan. Tähden luistelupartneri Matt Evers lennätettiin Yhdysvaltoihin viikkoja etukäteen harjoittelemaan povipommin kanssa. Lisäksi televisioyhtiö hoiti Pamelalle ensimmäisen luokan lennot ja varasi hänelle luksusmajoituksen kuukausien ajaksi siltä varalta, että hän pysyisi sarjassa loppuun saakka.

Pamela Anderson kertoi äskettäin julkisuudessa talousvaikeuksistaan, jotka ajoivat tähden hakemaan apua terapeutin pakeilta. Hän suunnittelee tällä erää ottavansa terapeutin roolin kanadalaisesta Package Deal -draamasarjasta. Pamelalla on vielä noin 300.000 euron, verovelat maksettavanaan. Dancing on Ice -ohjelmasta saatu 190.000 euroa auttoi veloissa mukavasti.

Uusimmat