Varas teki alkeellisen virheen – sipsivana paljasti poliisille pakoreitin

Ohhoh! · Neea Jokinen

Rikolliset eivät tunnetusti edusta ihmiskunnan älykkäintä kärkeä. Poliisit saavat aika ajoin varkaita kiinni, koska rötöstelijät ovat unohtaneet rikospaikalle henkilökohtaista omaisuuttaan. Nyt Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa on tullut ilmi tapaus, jossa ryöstäjä jäi kiinni nololla tavalla.

Austin Lee Westfall -niminen mies varasti aiemmin tässä kuussa Kershaw Countyssa sijaitsevasta kaupasta 160 dollarin, eli 127 euron, edestä tavaraa. Nuorukainen sai saaliikseen muun muassa tupakkaa, olutta, sipsejä ja energiajuomia. Hänen kerrotaan tunkeutuneen bensa-aseman viereiseen kauppaan yöllä kahden aikaan rikkomalla ikkunan.

Varas aiheutti kaupassa noin 2.500 dollarin, eli noin 2.000 euron, vahingot tuhoamalla muun muassa ikkunan, kylmäkaapin ja ruokahyllyjä. Poliisit pääsivät kuitenkin nopeasti 19-vuotiaan varkaan jäljille, sillä Austin Lee Westfall oli rikkonut tuhotyönsä aikana Cheetos-merkkisiä sipsipusseja. Juustoiset sipsit levisivät kaupan lattioille ja niitä löydettiin myös parkkipaikalta.

Valvontakameran videon avulla poliisit selvittivät nuorukaisen henkilöllisyyden. Poliisit muun muassa seurasivat maahan pudonnutta sipsipolkua selvittääkseen teinipojan pakotien. Virkavalta löysi tutkimusten aikana Austin Lee Westfallin kodin pihamaalta, autosta ja asunnon sisältä Cheetos-sipsejä. Viranomaisten mukaan teinipoika saatiin kiinni hänen kotinsa makuuhuoneesta, jossa hän loikoili yläosattomissa varastamiensa elintarvikkeiden keskellä.

– Cheetos-sipsejä oli joka paikassa. Hänet oli helppo saada kiinni. Tapaus oli nopeasti selvitetty, kaupan omistaja Howard Buckholz kertoi ABC-sivustolle.