Vuoden kuumin leffajuliste! Nuoret tähdet keimailevat bikineissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Disneyn huippusuosittujen High School Musical -teinielokuvien myötä suursuosioon aikanaan noussut 23-vuotias Vanessa Hudgens nähdään usein paljastavissa asuissa. Hudgens nähdään myös pian ensi-iltansa saavassa Spring Breakers -elokuvassa, jossa hänen lisäkseen nähdään muun muassa Selena Gomez ja James Franco.

Spring Breakers -elokuvan nyt julkaistussa mainosjulisteessa elokuvan kaunottaret nähdään poseeraamassa bikineissä. Tähdet haluavat ilmeisesti päästä eroon kilttien teinitähtien maineesta, sillä elokuva on herättänyt jo etukäteen kohua rohkealla sisällöllään. Elokuvassa tullaan näkemään esimerkiksi ryhmäseksikohtaus Vanessa Hudgensin, James Francon ja Ashley Bensonin kesken.

Aikoinaan suurta kohua herättäneen Kids-elokuvan käsikirjoittaja Harmony Korinen ohjaama Spring Breakers -elokuva kertoo neljästä teinitytöstä, jotka ajautuvat ongelmiin tutustuessaan pahamaineiseen huumediileriin.

springbreakers2013

Vanessa Hudgens tunnetaan myös Disney-komistus Zac Efronin entisenä tyttöystävänä. Pariskunta tapasi toisensa ensimmäisen High School Musical -elokuvan koe-esiintymisissä. He seurustelivat viiden vuoden ajan. Unelmapariksikin kutsuttujen entisten teinitähtien ero tuli monille faneille yllätyksenä. Nykyään kaunotar seurustelee nuoren näyttelijäkomistuksen Austin Butlerin kanssa.