Jessie J sivalsi Rihannaa – vihjaus alastomuudesta kadutti heti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Jessie J koki viime vuonna melkoisen muodonmuutoksen. 24-vuotias neitokainen tunnettiin aikaisemmin voimakkaista lavameikeistään, mutta laulajatar on muuntanut viime aikoina tyyliään hieman luonnollisemmaksi. Nyt brittilaulajatar on näpäyttänyt Twitter-päivityksessään toista poptähteä.

Jessie J kertoi olevansa tylsistynyt ja pohdiskeli sarkastisesti, pitäisikö hänen ottaa itsestään Instagram-kuvia polttamassa alastomana. Tähti ei maininnut twiittauksessaan ketään nimeltä, mutta passiivis-aggressiivinen viesti oli selvästi osoitettu mainittua kuvausta vastaavia otoksia Instagram-kuvapalveluun lähettäneelle Rihannalle.

Jessie J kuitenkin väitti nopeasti, ettei kommentti ollut osoitettu kenellekään erityiselle henkilölle. Hänen mukaansa vastaavanlaisia kuvia lähettäviä henkilöitä on enemmänkin kuin vain yksi. Laulajatar yritti pelastaa tilanteen vielä toisessa Twitter-päivityksessä.

– Olen rehellinen. Twiittaukseni Instagramista ei tarkoittanut ketään erityistä henkilöä. Sanon kuitenkin, että internetissä on nykyään paljon kuvia, joissa miehet ja naiset mainostavat huumeiden käyttöä, Jessie J puolusteli.

Jessie J, oikealta nimeltään Jessica Cornish, teki ennen läpimurtoaan hittikappaleita lukuisille eturivin muusikoille. Laulajatar kirjoitti biisejä muun muuassa Chris Brownille ja Miley Cyrukselle. Hänet kiinnitettiin äskettäin Britannian The Voice -laulukilpailun tuomaristoon.