Simpanssinaaras tuli riippuvaiseksi pornosta

Lifestyle · Tim Isokivi

Eläimillä todetaan toisinaan olevan käyttäytymismalleja ja tapoja, jotka ovat hämmästyttävän lähellä ihmisten vastaavia. Yksi eniten ihmisiä käytökseltään muistuttavista eläinlajeista ovat simpanssit, jotka ovat myös perimältään lähellä ihmistä.

Espanjalaisessa eläintarhassa asuvasta Gina-naarassimpanssista on nyt paljastunut piirre, joka yhdistetään yleisesti lähinnä ihmisrodun edustajiin. Kädellisiin eläinlajeihin erikoistuneen tutkijan, Pablo Herrerosin, mukaan simpanssi on nimittäin riippuvainen pornosta. Herreros kertoi paikalliselle El Mundo -lehdelle Ginan suostuvan katsovan ainoastaan aikuisviihdekanavia televisiosta, joka sen aitaukseen asennettiin.

Ginan aitaus Sevillen eläintarhassa koostuu ulkoalueesta ja ilmastoiduista sisätiloista, jonne Gina voi suojautua talven kylmältä ilmalta ja kesän kuumilta helteiltä. Simpanssit tarvitsevat virikkeitä myös sisätiloissa, joten eläintarhan työntekijät päättivät asentaa Ginalle oman television. Apinalle annettiin myös kaukosäädin, jonka avulla tämä voisi itse vaihtaa kanavaa.

Simpanssin luona säännöllisesti vierailevia hoitajia odotti muutaman päivän päästä varsin erikoinen yllätys. Gina oli oppinut käyttämään kaukosäädintä täydellisesti, mutta suostui katselemaan ainoastaan pornoa esittänyttä aikuisviihdekanavaa. Pablo Herreros pitää ilmiötä mielenkiintoisena apinoiden ja ihmisten välisten samankaltaisuuksien tutkimisen kannalta.

– Gina valitsi viihteekseen pornokanavan, kuten useat ihmisetkin olisivat tehneet. Vaikka tutkimuksen mukaan pornoviihdettä katsotaan kerralla vain noin 12 minuutin ajan, on totuus se, että sekä ihmisillä että muilla kädellisillä on vahva seksuaalinen elämä, Herreros kertoo.