Mies putosi jäihin – uskollinen koira ei jättänyt yksin

Ohhoh! · Neea Jokinen

Jotkut lemmikkieläimet saattavat olla todella uskollisia omistajilleen. Etenkin koirien tiedetään esimerkiksi pelastaneen isäntänsä, joka on loukannut itsensä liikuntakyvyttömäksi. Koirat saattavat ”hälyttää” avun paikalle muun muassa haukkumalla ja ulisemalla.

Nyt erään uskollisen koiran kerrotaan toimineen sankarillisesti Coloradon jäisellä järvellä. Eräs kuusikymppinen mies lähti äskettäin koiransa kanssa metsästysretkelle hanhijahtiin. Yhtäkkiä jää petti miehen jalkojen alta, ja metsästäjä putosi hyiseen veteen.

Muut paikalla olleet metsästäjät huomasivat miehen putoavan jäihin ja he soittivat nopeasti hätänumeroon. Lemmikkikoira ei jättänyt isäntäänsä yksin, vaan nelijalkainen karvaturri vartioi jääaukon reunalla roikkuvaa omistajaansa yli puolen tunnin ajan. Lopulta paikalle saapuneet palomiehet onnistuivat pelastamaan kylmettyneen miehen jäistä. KKCO-kanavan mukaan mies kuljetettiin sairaalaan hypotermian takia.