Kansalaisaloite vaatii kannabiksen dekriminalisointia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa on viime kuukausina eletty mullistavia aikoja, kun kaksi osavaltiota, Colorado ja Washington, laillistivat vuosikymmenien vaatimusten jälkeen kannabiksen viihdekäytön. Nyt Suomessakin on vireillä hieman samankaltainen kansalaisaloite.

Kannabiksen käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta luopuminen -niminen adressi on kerännyt viikon aikana oikeusministeriön palvelussa jo 6.500 allekirjoittanutta ja määrä kasvaa nopeasti.

– Me – tämän aloitteen allekirjoittaneet – esitämme, että kannabiksen ja sen eri jalostusasteiden käytön sekä hallussapidon rangaistavuus poistettaisiin Suomen laista, adressissa ehdotetaan oikeusministeriölle.

– Kannabiksen käytön ja hallussapidon kielto on perusteltu lähinnä huumevastaisten mielikuvien luomisella. Käytännössä laillinen kontrolli kohdistuu sattumanvaraisesti vain pieneen osaan käyttäjistä. Sen ylläpitäminen tuhlaa poliisin resursseja ja haittaa käyttäjiä. Huumekauppa on rikollisten käsissä. Kannabiksen dekriminalisaatio heikentää järjestäytyneen rikollisuuden kasvuedellytyksiä, perusteluissa todetaan.

Yhdysvalloissa tutkijat uskovat kannabiksen viihdekäytön laillistamisen laskevan huomattavasti huumekartellien tuloja. Aiemmin laskettiin, että rikollisten huumetulot pienenisivät 30 prosenttia jo yhden osavaltion laillistamisen myötä. Vielä ei ole saatu kovin tarkkoja tuloksia lakimuutoksen seurauksista, mutta tutkimustietoa odotetaan parhaillaan kovasti ympäri maailmaa.

Päivitys: Otsikossa todettiin aluksi virheellisesti, että adressissa vaaditaan kannabiksen laillistamista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vaatimuksena on kannabiksen dekriminalisointi, eli rangaistavuudesta luopuminen.