Oksettavien pornovideoiden tuottaja vuosiksi vankilaan

Monet suomalaisetkin internetin käyttäjät ovat – todennäköisesti tahtomattaan – törmänneet verkossa materiaaliin, jonka katsomista ovat tulleet myöhemmin katuneeksi. Yksi tällaisista videoista on pahamaineinen ”oksennuspornoa” sisältävä 2 Girls 1 Cup -video.

---
---

Nyt videon tuottaja, kalifornialainen liikemies Ira Isaacs, on tuomittu neljäksi vuodeksi vankeuteen. Syynä on säädyttömäksi kuvaillun materiaalin levittäminen. 61-vuotias Isaacs yritti itse puolustella hänen levittämiensä videoiden olevan shokkitaidetta.

Daily Mail -lehden mukaan oikeuskäsittelyyn osallistuneet joutuivat katsomaan tuntikaupalla todistusaineistona esitettyä videomateriaalia, joka sisälsi esimerkiksi erite- ja eläinpornoa. Ira Isaacs oli oikeuden edessä ensimmäistä kertaa jo vuonna 2008. Tuolloin oikeudenkäynti kuitenkin keskeytettiin, kun kävi ilmi, että tapausta käsitellyt tuomari Alex Kozinski ylläpiti vastaavanlaista materiaalia sisältävää verkkosivua.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.