Ei kai tästä tule muotia? Kanye West muotiviikoille kommandopipossa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituimpien julkkispariskuntien joukkoon lukeutuvan Kimyen, eli Kim Kardashianin ja Kanye Westin, kerrottiin vastikään odottavan yhteistä vauvaa. Pariskunnan tulevaa lasta koskevat uutiset ovat viime aikoina olleet runsaasti esillä mediassa.

Lapsensa syntymää parhaillaan odottelevat Kanye ja Kim osallistuivat äskettäin Pariisissa järjestetyille muotiviikoille. Kanye West herätti rakkauden kaupungissa huomiota erikoisella asustevalinnallaan. Valkoisen puvun ja mustan takin lisäksi artisti oli nimittäin sonnustautunut kasvot peittävään, punaiseen kommandopipoon. Se saikin Kanyen muistuttamaan enemmän gangstarap-artistia tai ninjaa kuin Kim Kardashianin poikaystävää. Aika näyttää tuleeko moisesta asusta muoti-ilmiö.

Kanye West ja Kim Kardashian aloittivat seurustelusuhteensa viime vuoden keväällä. Pariskunnan romanssista liikkui pitkään huhuja, kunnes he lopulta toivat suhteensa julkisuuteen. Pian isäksi tuleva Kanye julkaisi viime syksynä Good Music -levy-yhtiönsä artistien yhteistyökappaleita sisältävän levyn, ja työstää parhaillaan kuudetta studioalbumiaan.