Rihanna ei sulojaan piilotellut – näitä kuvia et lehdessä näe

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Popin supertähti Rihanna myönsi vastikään Rolling Stone -lehden haastattelussa olevansa seurustelusuhteessa eksänsä Chris Brownin kanssa. 24-vuotias laulajatar kertoi haluavansa kuunnella sydäntään, koska ei voinut enää haudata tunteitaan räppäriä kohtaan.

Kyseisen lehden kannessa poseerannut Rihanna on julkaissut nyt muitakin otoksia seksikkäästä kuvausessiosta. Hänet nähdään poseeraamassa vähäpukeisenä Terry Richardsonin ottamissa kuvissa, jotka poppari julkaisi Instagram-palvelussa. Samoja kuvia ei tulla lehdessä näkemään.

Rihanna seurusteli aikoinaan Chris Brownin kanssa kuukausien ajan, mutta suhde päättyi vuonna 2009 pahoinpitelytapauksen vuoksi. Sittemmin Rihanna antoi väkivaltaiselle eksälleen julkisesti anteeksi ja jouluna 2012 pariskunta vahvisti olevansa taas yhdessä. Rihanna julkaisee vuoden 2013 alkupuolella taas uutta musiikkia pienen tauon jälkeen. Sinkkujen kansikuvat ovat peräisin hänen omista kännykkäkuvistaan.