Laulajatähti: ”Seuraavan poikaystävän äidin pitää olla kuollut”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatähti Sinead O’Connor nousi supersuosioon 90-luvun alussa, kun hänen Nothing Compares 2 U -kappaleensa nousi jättihitiksi ja muodostui lopulta ikivihreäksi slovariklassikoksi. Moniongelmainen laulaja paljasti taannoin yrittäneensä itsemurhaa.

Nyt kärkkäistä mielipiteistään tunnettu Sinead O’Connor on kertonut tehneensä erikoisen päätöksen tulevien poikaystäväehdokkaiden varalle. Neljä kertaa naimisissa ollut Sinead ei nimittäin halua enää tapailla yhtäkään miestä, jonka äiti on yhä elävien kirjoissa. Syyksi tälle tähti kertoo kotimaansa vanhoillisen suhtautumisen seksiin.

– Irlannissa ei saa puhua seksistä. Viimeisten neljän poikaystäväni äidit eivät ole suostuneet tapaamaan minua, sillä olen kirjoittanut artikkeleita aiheesta. Siksipä minulla onkin sääntö: En tapaile ketään, jonka äiti ei ole kuollut, Sinead O’Connor avautuu Daily Mirror -lehdelle.

45-vuotias Sinead O’Connor julkaisi ensimmäisen listoille nousseen Mandinka-nimisen singlensä vuonna 1988, mutta vasta kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Nothing Compares 2 U rikkoi potin ja nousi muiden muassa Britannian singlelistan ykköseksi. Sittemmin singlet nousivat parhaimmillaan enää hädin tuskin Top 20 -listalle ja Sinead jäi yhden hitin ihmeeksi.