MTV osti Ke$ha elämästä kertovan realitysarjan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rohkeasta tyylistään tunnettu poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on julkaissut uransa aikana jo lukuisia hittikappaleita. Naisen tuorein Die Young -single poistettiin taannoin soittolistoilta Yhdysvaltojen Connecticutissa tapahtuneen kouluammuskelun takia.

Myöhemmin laulajatar väitti, että hänet pakotettiin laulamaan kappaleen lyriikat vasten tahtoaan. Nyt laulajatar saa ikioman televisiosarjansa MTV-kanavalle. Ke$ha nähdään huhtikuusta alkaen musiikkidokumentiksi kuvaillun Ke$ha: My Crazy Beautiful Life -sarjan päätähtenä.

Tähden veljen, Lagan Sebertin, kuvaamassa ohjelmassa seurataan laulajattaren vilejä seikkailuja uuden albumin nauhoituksissa ja kiertueella ympäri maailmaa.

– Olet ehkä kuullut ääneni radiossa ja nähnyt minut lavalla tai musiikkivideolla. Se on vain yksi osa tarinaa. Tässä dokumenttisarjassa paljastan enemmän siitä, millaista elämäni todella on. Se ei ole aina hohdokasta, mutta se on aitoa, Ke$ha väittää sarjan tiedotteessa.

– Työskentelin toimittajana samalla, kun siskoni raivasi tietään soittolistojen huipulle. Pian tajusin, että kaikista mahtavin tarinani tapahtui omassa perheessäni. Otin tehtäväkseni dokumentoida sitä, tähden veli Legan Sebert kuvailee.

Kesha sai vuonna 2005 levytyssopimuksen, mutta hänen läpimurtonsa tapahtui vasta vuosia myöhemmin. Poptähden Animal-debyyttialbumi nousi hittilistojen kärkeen. Neitokaisen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ykköshitit Tik Tok ja We R Who We R sekä Blow. Hän julkaisi marraskuussa Warrior-albumin, jota on työstänyt muun muassa ruotsalainen hittituottaja Max Martin sekä The Black Eyed Peas -tähti Will.i.am.